Kartta - Rottweil

Rottweil
Kaupungin pääkadun keskiaikaisia rakennuksia Rottweil on lounaisen Saksan vanhin kaupunki. Se sijaitsee Baden-Württembergin osavaltiossa. Kaupungissa oli noin 24 000 asukasta vuoden 2011 väestönlaskennassa. Kaupunki on tunnettu keskiaikaisjuhlastaan, ja se on rottweiler-koirarodun tyyssija.

Rottweilin alueen asutuksesta on jälkiä 2000-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Kaupungin perustivat roomalaiset nimellä Arae Flaviae vuonna 73. Sen roomalaiset kylpylät ja Orfeuksen mosaiikki ajoittuvat 100-luvun loppuun. Kaupungista tuli herttuakunta ja kuninkaallinen hovi ennen vuotta 771 ja myöhemmin keskiajalla vapaa keisarillinen kaupunki vuonna 1268.

Kaupunki liittyi sveitsiläiseen valaliittoon 1463 ja kuului siihen usean vuosisadan ajan. Napoleonin vallatessa alueen 1803 Rottweil kuitenkin menetti sekä vapaakaupunkioikeutensa että liittolaisuutensa Sveitsin kanssa. Kaupungin julkisivu on säilynyt lähes koskemattomana 1500-luvulta lähtien.

 
Kartta - Rottweil
Kartta
Google Earth - Kartta - Rottweil
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Rottweil
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Rottweil
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Rottweil
OpenStreetMap
Kartta - Rottweil - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Rottweil - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Rottweil - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Rottweil - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Rottweil - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Rottweil - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Rottweil - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Rottweil - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Rottweil - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Rottweil - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Saksa
Saksan lippu
Saksan liittotasavalta eli Saksa on liittovaltio Keski-Euroopassa. Se koostuu kuudestatoista osavaltiosta (Bundesland).

Saksan väkiluku on runsaat 83 miljoonaa asukasta ja pinta-ala noin 358 000 neliökilometriä. Maan pääkaupunki ja hallinnolliselta alueeltaan asukasluvultaan suurin kaupunki on noin 3,7 miljoonan asukkaan Berliini.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
DE Saksan kieli (German language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Alankomaat 
  •  Belgia 
  •  Itävalta 
  •  Luxemburg 
  •  Puola 
  •  Ranska 
  •  Sveitsi 
  •  Tanska 
  •  Tšekki 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...